Päiväunilla

Päiväunilla

Nukkuvia pennunpalleroisia - niin hellyyttäviä ettei niistä silmiään irti saa!

Päiväunilla
Päiväunilla
Päiväunilla
Päiväunilla
Posted by satu in Pennut, Vehnäterrierin pentuja
Pentupotretit

Pentupotretit

Viikon ikäiset pienokaiset kuvattiin tänään. Kuvauksissa vallitsi jokseenkin rento meininki. Viisi ensimmäistä narttuja ja kolme viimeistä uroksia.

Narttu1
Narttu2
Narttu3
Narttu4
Narttu5
Uros1
Uros2
Uros3
Posted by satu in Pennut, Vehnäterrierin pentuja
Ensimmäiset päivät

Ensimmäiset päivät

Taikan ja Niilon pennut syntyivät aamuyön tunteina 16.4.
Taikan pentuvatsa kasvoi kasvamistaan, joten osasimme odottaa isoa pentuetta. Pentuja syntyikin yhteensä kahdeksan, kolme urosta ja viisi narttua.
Näissä kuvissa pikkuiset ovat päivän ja kahden päivän ikäisiä.

Taikan pentuvatsa
Hellevillan P-pennut 1 vrk
Hellevillan P 2 vrk
Posted by satu in Pennut, Vehnäterrierin pentuja
Kiia Vuoden 2017 Agility- ja Toko-koira kisoissa 3. sijalle!

Kiia Vuoden 2017 Agility- ja Toko-koira kisoissa 3. sijalle!

TK1 TK2 RTK 1 RTK2 RTK3 Hellevillan Kastehelmi "Kiia" kilpailee omistajansa Liisa Niemeläisen ohjaamana kolmessa eri lajissa. Agilityssa Kiia ja Liisa kilpailevat Medi-3 luokassa, Tokossa Voittajaluokassa ja Rally-tokossa Mestariluokassa. Viime vuoden kisamenestyksen perusteella tämä koirakko sijoittui K&V-kerhon Vuoden  2017 Agilityvehnä- sekä myös Vuoden Toko-koira kisassa sijalle 3! Isot onnittelut upeasta suorituksesta Kiia & Liisa!!!

Kiia Vuoden Agility-vehnä sija 3
Kiia Vuoden Agility-vehnä sija 3
Posted by satu in Luokittelematon
Taikasta Vuoden Vehnä 2017

Taikasta Vuoden Vehnä 2017

Fi Mva PMV-17 Hellevillan Magnolia "Taika" on vuoden 2017 näyttelykisan voitokkain vehnä eli Vuoden Vehnä 2017.
Taikan näyttelykausi käynnistyi toukokuussa, jolloin se valittiin rotunsa parhaaksi ja myös valioitui heti ensimmäisessä avoimen luokan näyttelyssään.
Näyttelyvuosi huipentui joulukuun Helsinki Voittaja ja Pohjoismaiden Voittaja - näyttelyihin, joista ensimmäisessä Taika olis sijalla PN2 sekä toisessa PN1 VSP ja näin ollen myös Pohjoismaiden Voittaja 2017!

Vuoden kasvattaja -kisassa Hellevillan kennel sijoittui kolmanneksi. Kasvattajaryhmissä ovat vuoden varrella esiintyneet: Halla, Jatuli, Kuura, Karpalo ja Magnolia. Kiitos tästä aktiivisille kasvattieni omistajille!

Tervakoski BIS3-kasvattajaryhmä
Tervakoski BIS3-kasvattajaryhmä
Posted by satu in Näyttelyt, Omat koirat
Uitetut koirat – eli O-pentueen treffit

Uitetut koirat – eli O-pentueen treffit

O-pentueen treffit järjestettiin sateisena syyskuun viikonloppuna. Mukaan pääsivät Roope, Pate, Cindy, Muru, Annu ja Oodi huoltojoukkoineen. Vallitseva koiranilma ei vallattomien puolivuotiaiden menoa haitannut, ehkäpä jopa jaksoivat paremmin riehua keskenään vilvoittavassa sateessa. Kiitos kaikille hauskasta iltapäivästä!

O-pentutreffit
O-pentutreffit12
O-pentutreffit
O-pentutreffit
O-pentutreffit
O-pentutreffit
O-pentutreffit
O-pentutreffit
O-pennut
O-pentutreffit
HellevillanOpennut_treffit
Posted by satu in Pennut, Pentutapaaminen

Hellevillan Maisteri valioksi

Hellevillan Maisteri

kuva Katja Päivinen

Hellevillan Maisteri "Rolle" saavutti Fi Mva - arvon Riihimäen kansainvälisessä näyttelyssä heinäkuussa 2017. Rolle sai kokoon valionarvoon vaadittavat sertinsä viidennessä näyttelyssään.

Onnea Rolle sekä huoltojoukot Heli & Sami!

Posted by satu in Luokittelematon
Taikasta Suomen Muotovalio – Fi Ch Hellevillan Magnolia

Taikasta Suomen Muotovalio – Fi Ch Hellevillan Magnolia

Upean aurinkoisen päivän Helsingin kansainvälisessä koiranäyttelyssä 21.5.2017 kruunasi Hellevillan Magnolian eli  "Taikan" valioituminen ensimmäisessä avoimen luokan näyttelyssään.

kuva Jari Puska
kuva Jari Puska

ROP Cacib Sert Fi Mva Hellevillan Magnolia & VSP Cacib Ch Vehnäpellon Grande om. Katja Päivinen, Riitta Olkinuora ja Karin Bergbom. Tuomari Margret Möller-Sieber, Saksa. Näyttelyyn oli ilmoitettu 22 vehnäterrieriä.

 

Illan viimeisten auringonsäteiden kajossa kotipihalla vielä ikuistettiin tuore muotovalio palkintojensa kera.

Fi Ch Hellevillan Magnolia
Posted by satu in Näyttelyt
MH-luonnekuvauksessa

MH-luonnekuvauksessa

Pentuesisarukset Hellevillan Maskotti, Magnolia, Maisteri ja Magia eli kotoisammin Elmo, Taika, Rolle ja Kippo, osallistuivat viikonloppuna Mh-luonnekuvaukseen.
Voimakkaita pelkoreaktioita ei sisaruksista esiin saatu, ja palautuminen oli kaikilla nopeaa. Aaveet olivat ehkä se haastavin kohta sekä Taikalle että Rollelle, mutta kontaktinoton myötä tilanne nollaantui molemmilla täysin.

Taika ei ollutkaan mikään Prinsessa, vaan sitä luonnehdittiin loppupalautteessa seuraavin sanakääntein: “Jätkä, kunnon pakkaus, itsetietoinen ja hauska neito.”
Kippo oli ehdottomasti tämän porukan rohkein ja toimintakykyisin. Pieneen pakettiin mahtuu isosti vauhtia, itsevarmuutta ja leikkihalua.

Posted by satu in Mh-kuvaus
Ulkoilemassa

Ulkoilemassa

Ulkona on mahdottoman mukavaa! Kaikkialla tulee vastaan jotain uutta ja ihmeellistä tutkittavaa - jos nyt vauhdin hurmalta ehtii...

o-pennut-6161
ulkoilua
vehnäterrierin pentuja
Okariina
o-pennut-ulkoilemassa
omenankukka
Oivikki
Orvokki
pennut ulkoilee
Posted by satu in Pennut